Ortodoksinen kristillinen köyhyys

Minun taloudellinen romahdukseni tapahtui erityisesti vuonna 2011, kun irtisanouduin evankelisluterilaisen kirkon keskipalkkaisesta pappisvirasta ja liityin Venäjän ortodoksisen kirkon jäseneksi köyhänä työttömänä suomalaismiehenä. Kärjistäen voisi kuvata, että luterilaisesta keskipalkkaisesta virkamiehestä tuli ortodoksinen köyhä askeetikko.

Kuvassa Juha Molari Venäjän ortodoksisen kirkon
konfirmaatiossa. syksyllä 2011.

Valheellista olisi kuvailla, että köyhyys on helppo ja luotettava tie pyhityksessä. Köyhyys ei ole ollut valintani, vaan se on ollut kohtaloni siitä seurauksena, että en voinut hyväksyä Suomen evankelisluterilaisen ja erityisesti Espoon tuomiokapitulin moraalitonta toimintatapaa. Valitsin vapauden tuosta luterilaisesta kirkosta, mutta en valinnut köyhyyttä: köyhyyden sain kutsumattomana seurauksena. 

Näiden yli kahden vuoden aikana olen kärsinyt köyhyydessä ja ajatellut köyhyyttä joka päivä, varmasti enemmän kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä.

Köyhyys ilmenee siinä, että olen joutunut rahoittamaan aivan maksimirajoille saakka välttämättömiä kulutusmenoja luottokortilla. Reilulla viidellä sadalla eurolla kuussa ei vietetä normaalia elämää Suomessa, jos ja kun on työvuosilta perintönä velanlyhennystä. Olen joutunut rahoittamaan velan maksua ystäviltä vipatuilla satasilla, jotka olen sitten maksanut takaisin. Olen joutunut siirtämään pieniä muutaman kympin tavaraostoksia, koska rahaa ei ole ollut missään. Olen joutunut maksamaan laskuja viikon tai pari myöhässä eräpäivän jälkeen, joka on ollut hyvin minun tiedossani. 

Köyhyys tuo ilmi myös pahoja tunnetiloja: näin tänään kuvia ja sain tietoja Aleksanteri-listan uutiskirjeessä (sähköpostilista), miten tutut ihmiset olivat olleet Moskovassa RISI:n konferenssissa. Myös Suomi tänään -blogspotissa oli 22.11.2013 uutinen Moskovan RISI-konferenssin annista. Suomen delegaatiosta tunnistin Pekka Tiaisen, Jon Hellevigin, Petri Krohnin, Leena Hietasen, Peter Iiskolan sekä Jyrki Leivosen,[16]  Suomalaisdelegaation muita mainittuja nimiä en tuntenut. Enhän minä koskaan ole voinut käydä Kremlissä, olen vain kaukaa katsonut televisiosta hienoja saleja, mutta toisin on suomalaisen delegaation ollut taas kerran!

Valokuva kotini seinältä taulusta,. Kuvassa
on Moskovan Kreml - se kaunis ja historiallinen
paikka, jonka kauneuden tähden koin jopa
väärämielistä kateutta
tuttuja kohtaan: nämä olivat saaneet nähdä nuo
kultaiset hienot salit, mutta minä vähäosainen
ihmispolo en ikinä ole nähnyt Kremliä. Niin
minä tyydyn
itä-Helsingin laitakaupungin kujiin ja puistoihin.

Tosiasiassa minä en olisi työttömänä ihmisenä edes saanut lähteä sinne Moskovaan ja Kremliin, koska minulla ei olisi ollut rahaa maksaa matkoja. Lahjaksi saatuja matkoja en olisi saanut ottaa vastaan (työläisen tilanne on toinen): sellaisesta olisi pitänyt sopia TE-keskuksen ja Kelan kanssa työmarkkinatuen katkaisua varten. Siksi jo lähtökohtaisesti olen sanoutunut irti kaikista tuollaisista hienoista tapahtumista, joihin en toki olisi todennäköisesti muutenkaan edes päässyt mukaan, vaikka halu olisi ollut jopa myönteinen.

Kuvassa konfirmaatiokuva

Kyse ei ole lopulta pääsemisestä tai lähtemättömyydestä Moskovaan vaan tuo haluttava ilmiö ("Kremlin kultaiset salit") ja sen mahdottomuus muistuttivat aidosti vähäisyydestäni: tunsin taas kerran kateutta toisten mahdollisuuksista ja muistin entistä voimakkaammin oman vähäosaisuuteni. Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, vaan jo toistunut tunne yhä uudestaan.

Minä en ollut Moskovassa, jonne en olisi voinut mennä enkä olisi päässytkään, vaan olin Helsingin kaupungin erään asuntoyhtiön matkalle ilmoittautumisen ansiosta Nokian Eden-kylpylämatkalla, joka varmasti oli tosiasiallisesti tarpeellisempi ja hyödyllisempi minun elämälleni kuin komeat ja koreat Moskovan juhlasalit. Ei siinä mitään, että Nokian Eden on jo hiukan vanhan oloinen, ei mikään loistopaikka koolta ja laadultaan, mutta se on erinomainen  paikka viettää päivä lasten kanssa. Mikä on oikeasti tärkeämpää kuin että olen uimassa uima-altaassa neljä vuotta vanhan poikani kanssa? Mikä on oikeasti tärkeämpää kuin että syön tämän pojan ja toisen poikani kanssa rinnatusten kylpylän ravintolassa? Komeutta ja mahtavuutta väärämielisesti ihastelevana ihmisenä minä en ehkä ymmärtäisi tehdä oikeita valintoja sen puolesta, kuka on oikeasti kaikkein tärkein, voisin langeta kultaisten salien kiusaukseen, mutta Jumalan sallima köyhyys on pakottanut hyviin valintoihin minun puolestani: käytän kaiken aikani lasteni kanssa.

Konfirmaatiossa ortodoksinen synninpäästö.

Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalietiikka

Sergei Sharapov ja Marina Ulybysheva kirjoittavat, että onnistunut taloudellinen toiminta ja ortodoksinen usko eivät ole ristiriidassa keskenään. [1] He viittaavat myös hyvin rajuun taloushistoriaan, jossa ortodoksinen usko on vaikuttanut: ortodoksimiehen Alexander Naydenovin yksityisen liikepankin ovelle 27.12.1917 saapuivat vallankumoukselliset aseistetut vartijat, jotka ryöstivät armottomasti pankin kassakaapeista rahat ja kultaharkot uuden hallituksen käyttöön. Pankinjohtajana tämä ortodoksi mies tunsi velvollisuudekseen maksaa kaikille velkojille jopa omista rahoistaan. Niin hän maksoi yli kolmen vuoden aikana kaiken ja täytti kaikki velvoitteensa tallettajille – ja sen jälkeen kuoli. Kun ex-pankkiiri maksoi ortodoksisen uskonsa innoittamana näitä talletuksia velkojille, Neuvostoliitossa hänet pidätettiin useita kertoja ”valtion vastaisesta toiminnasta”. Mies oli tehnyt moraalisen tulkinnan ortodoksisen vakaumuksensa perusteella.

Ortodoksisesta teologiasta ei löydy selkeää opetusta työstä, omistamisesta ja yrittäjyydestä. Pastori ja kansantalouden opettaja Sergei Nikolajevitš Bulgakovin teoksen esipuheessa julkaistiin vuonna 1913 itävaltalaisen teologian professorin Inaz Zeupelemin teologinen pohdinta työn etiikasta. Bulgakovin mukaan Zeupelem korjasi huomattavaa puutetta meidän teologisessa ja taloustieteellisessä  kirjallisuudessa. Bulgakov on itsekin kirjoittanut hyvin rajua koiramaista satiiria sivistymättömistä kommunisteista, jotka tärvelevät hyvät kodit.

Vuonna 2005 Venäjän ortodoksinen kirkko julkaisi asiakirjan Sosiaali-käsitteestä («Основы социальной концепции Русской православной церкви»[15]), jossa pohdittiin omistamista, ammattietiikkaa ja yrittäjyyttä. Asiakirjan mukaan kirkkoteologian perusta on siinä, että kirkon muodostavat Kristukseen uskovat, jotka Kristus itse kutsuu. ”Kaiken taivaassa ja maan päällä on oltava yksimielisiä Kristuksessa”. Kirkko on jumalallis-inhimillinen organisaatio, Kristuksen ruumis. Tämä Kristus ei ole tästä maailmasta, vaan Hän tuli tähän maailmaan, ”nöyrtyi” maailman ehtoihin. Niin kirkon täytyy käydä myös historiallisen kenosiksen prosessi, täyttää Kristuksen pelastavaa tehtävää maailmassa. Kenoosis tarkoittaa alentumista ja tyhjentymistä.

Asiakirja tuo esille yhä uudestaan oikeusvaltion periaatetta.  Asiakirja säilyttää kristillisen kansalaistottelemattomuuden option: ”Kaikessa, mikä koskee maallisen järjestyksen asioita, ortodoksikristitty on velvollinen noudattamaan lakia, ei väliä kuinka ne lait ovat täydellisiä tai epäonnistuneita. Mikäli lain vaatimukset uhkaavat ikuista pelastusta ja vaativat uskosta luopumista, sellaista mikä on kiistattomasti syntiä Jumalaa ja lähimmäistä vastaan, kristittyä kutsutaan tunnustamaan uskonsa Jumalan totuudesta ja pelastuksensa sielunsa iankaikkisesta elämästä. Hänen on puhuttava lainmukaisesti siitä että yhteiskunnan tai valtion säädökset rikkovat Jumalan käskyjä; ja jos tämä laillinen toiminta on mahdotonta tai tehotonta, hänen on otettava kansalaistottelemattomuuden asenne”.[15]

Ortodoksisen kirkon asiakirjan mukaan työ on orgaaninen osa ihmiselämää, niin kuin Raamatun ensimmäiset sivut jo todistavat. Jumalan sana ei ainoastaan kiinnitä huomiota päivittäisen työn tarpeeseen, vaan myös erityisen rytmiin määrätessä lepopäivän pyhittämisen. ”Kristityn näkökulmasta työ sinänsä ei ole itseisarvo, vaan työ on siunattu, kun se edustaa työtoveruutta Jumalan kanssa ja edistää Hänen suunnittelunsa täyttämistä ihmisten keskuudessa ja maailmassa. Työ ei kuitenkaan miellytä Jumalaa, jos se on tarkoitettu palvelemaan yksittäisten ihmisten tai ihmisyhteisöjen itsekkäitä etuja sekä syntisen lihan ja hengen tarpeita”.[15]

Ortodoksinen kirkko lausuu erittäin voimakkaasti matalapalkkaisten sortoa vastaan. Raamattu sanoo: ”Älä sorra päiväpalkkalaista” (2 Moos. 24:14–15). Asiakirja toteaa: ”Kirkko opettaa, että kieltäytyminen maksaa rehellisestä työstä palkkaa ei ole vain rikosta tuota henkilöä vastaan, vaan myös syntiä Jumalan edessä”. Kirkon asiakirja ottaa huomioon myös työttömät ja muut köyhät: ”Jumalan käsky käskee työntekijöiden huolehtia niistä ihmisistä, jotka eri syistä eivät pysty ansaitsemaan elantoansa – ovat heikkoja, sairaita, muukalaisia (pakolaisia), orpoja ja leskiä – ja jakaa heidän kanssaan työnsä hedelmät”.[15]

Tämä asiakirja oli eräässä mielessä ortodoksisen liikemiehen eettinen koodisto. Vuonna 2011 Venäjän ortodoksinen kirkko julkaisi myös teoksen ”Köyhyys ja rikkaus”. Näiden ja muiden ortodoksisten teosten mukaan uskoa ei ole annettu ihmiselle, jotta ihminen voisi luoda hyvinvointia ja mukavuutta tässä maailmassa, vaan jotta usko johtaa uskovaisen ikuisuuteen, taivaaseen, pelastaa hänet ja johtaa Jumalan yhteyteen. Olisi kuitenkin väärin kuvitella, että ortodoksisuus velvoittaa uskovaiset ”vain kestämään” tämän elämän huonoa todellisuutta, jotta kestämällä nuo kärsimykset hän voittaisi tuonpuoleisuudessa paremman maailman ikään kuin maallinen elämä olisi vain huonoa todellisuutta, Sergei Sharapov ja Marina Ulybysheva huomauttavat[1].

Ortodoksisen uskon mukaan maallinen olemassaolo on arvokas ja merkittävä. Sen enempää rikkaus kuin köyhyys eivät ole edellytyksiä ihmisen pelastumiselle. Tulotaso ei ole sinänsä paha, vaan tuloista tulee paha vain silloin, kun tämä varjostaa henkilössä kaikkea muuta. Tietysti ihmisen on helpompi olla rikas ja terve kuin köyhä ja sairas. Joskus äärimmäisessä köyhyydessä ihmisellä ei ole tarvittavia keinoja elämänsä ja terveytensä hoitamiseksi. Pyhä Hermas lausui, että köyhyys tekee jonkun ihmisen avuttomaksi vangiksi eikä sellaisessa tilanteessa köyhän ihmisen sielusta suinkaan nouse hyviä hedelmiä Herralle. Köyhyys ei ole universaali lääke kaikille sairauksille. Siinä missä rikkaus on tyyssija turhamaisuudelle, ylpeydelle, itsekkyydelle ja julmuudelle, niin köyhyys on kateudelle, tuomitsemiselle ja vihalle. Ortodoksisen kirkon Raamatussa Siirakin kirja lausuu: ”Hyvä ja paha, elämä ja kuolema, köyhyys ja rikkaus tulevat Herralta” (Siirak 11:14). Jumala johdattaa meidät aina sellaisiin oloihin, jotka ovat suotuisimmat meidän pelastuksellemme. Ortodoksisuus antaa jokaiselle uskovaiselle ehtymätöntä optimismia: uskomme vahvistaa elämää.[1]

Maailman Venäläisten Kansojen Neuvosto varottaa ylellisyydestä

Maailman Venäläisten Kansojen Neuvostossa todettiin, että ortodoksinen usko ei tuomitse vaurautta, mutta vaurauteen liittyvät tietyt ongelmat: ihmiset olisi käytettävä aineellisia resursseja viisaasti.

Jos ihminen unohtaa hänen henkisen omaisuutensa ja uppoutuu täysin materiaaliseen maailmaan, tällaisen ihmisen maailma jää pieneksi, sosiaaliset ja taloudelliset järjestelmät eivät pysty lopulta vastaamaan ihmisen materiaalisiin tarpeisiin. Pelkästään materiaalisiin tarpeisiin suuntautunut ihminen saattaa käyttää hyvin irrationaalisesti vaurauttansa. Kansanviisaus kutsuu tuota ilmiötä ylellisyydeksi: olipa henkilö ansainnut tai perinyt vaurautensa, mutta hän ehkä käyttää sitä oikkuihinsa ja paheisiinsa. Ortodoksisen kirkon teologit määrittelivät, että olisi tärkeää, että ihmiset näkisivät työntekonsa korkeamman merkityksen.[2]

Ortodoksisen kirkon diakonit: köyhien pitäisi saada tuntea itsensä täysiarvoisiksi jäseniksi

Arseni Zagulyaev[3] opettaa Venäjän ortodoksisen kirkon virallisella diakonia-verkkosivustolla, että köyhä ei aina tarvitse vain aineellista tukea, vaan hänet tulisi auttaa myös jaloilleen työllisyyttä kehittämällä ja muilla tavoilla, että tällä henkilöllä on energiaa työtä ja toimeentuloa varten. 

Venäjällä on virallisesti köyhyysrajan alapuolella noin 10-12 % väestöstä.[4] Todellisuudessa köyhien osuus on vieläkin suurempi. Metropoliitta Kliment (Климент) painotti Pyöreän pöydän neuvottelussa, että valtion olisi tärkeää luoda ihmisille mahdollisuudet ansaita riittävästi.

Kirkon hyväntekeväisyysosaston projektikoordinaattori Natalia Kuznetsova tähdensi, että köyhien pitäisi saada mahdollisuus tuntea itsensä yhteiskunnan täysiarvoisiksi jäseniksi, ei pelkäksi hylkiöksi: Köyhää pitäisi auttaa uskomaan, että hänen elämänsä voi muuttua parempaan suuntaan. 

Eräässä saarnassaan patriarkka Kirill on lausunut, että ”kirkko on jo oppinut puhumaan rikkaiden kieltä, mutta nyt on opittava puhumaan myös köyhien kieltä”( «Церковь научилась говорить языком богатых, теперь она должна научиться говорить на языке бедных».).[3][4]

Ortodoksiuskovainen elää maallisen elämänsä kärsivällisesti, nöyrästi, kestäen vastoinkäymisensä

Venäjän ortodoksisen kirkon teologiassa eskatologia ei ole erillinen oppi, millainen eskatologia on tyypillisempi läntisessä kristikunnassa, vaan eskatologia on ortodoksille hyvin jatkuvaa tunnelmaa, ortodoksi ”hengittää eskatologista ilmaa”.  Tällöin myös hengellinen elämä valmistautumisena kuolemaan ja uuteen ikuiseen elämään Jumalan kanssa maallisen olemassaolon jälkeen saa luonnostaan ”askeettisemmaksi” koettavan merkityksen.

Platonismin mukaan kuolema tuo vanhurskaalle sielulle onnen. Venäjän ortodoksinen teologia ei ole kaukana platonismin ajatuksista tietyssä analogisuudessaan. Yhteys syntyy luonnollisesti UT:n ja vanhan kirkon teologian avulla. Ortodoksisessa perinteessä ilmenee vakuuttuneisuus siitä, että uskovaisen täytyy elää maallinen elämänsä kärsivällisesti, nöyrästi, kestäen vastoinkäymisensä.  Arkkimandriitta Paisij Velichkovsky (Паисия Величковского(1722-1794))[5][6] opetti, että ”tässä elämässä täytyy sietää ja rakastaa savua, höyryä, tuhkaa, pölyä, löyhkää”.

Ortodoksisen peruseetoksen tähden on koettu kärjistetysti, että ortodoksinen lähestymistapa ei aktiivisesti uudistaisi sosiaalisia suhteita ja lieventäisi köyhien ja rikkaiden ristiriitoja. Ortodoksit korostavat todellakin ”sisäistä” hengellistä työtä, rukousta ja mietiskelyä, mutta eivät ”ulkoista” työtä ja hyvinvointia. Maallinen aktivismi ei ole hengellisen elämän korkein muoto.  Venäjän kirkon pyhimykset ovat malleja rukouksesta sielun puhdistumisen puolesta.  Maallista toimintaa ja kamppailua ihanteellisempaa on munkkien pyhä elämä ja vetäytyminen luostariin. Lopulta luostareista heijastuu ihanne koko kristilliseen yhteisöön, myös maallikoihin: hiljaisesti kasvaa kunnioitus ei-ajallisille hyveille, jotka asettuvat ajallisen menestyksen edelle ortodoksiuskovaisella.

Luostarin tärkein symboli on kenoosis, alhaisuus ja vähäisyys, joka on SA Averintsevin (С. А. Аверинцев) mukaan myös jopa venäläinen kansallinen pyhyyden ominaisuus. Sergei Averintsev oli venäläisen historian, filosofian, kulttuurin ja kirjallisuuden asiantuntija, Moskovan valtionyliopistossa tohtoriksi Plutarkhoksen historiasta väitellyt henkilö, joka toimi myös 1989-1994 Moskovan valtioyliopiston kulttuurifilosofian professorina ja lopulta kuolemansa edellä kymmenisen vuotta Wienin yliopiston slaavilaisen laitoksen professorina.

Kenoosista – oppia Jumalan nöyryytyksestä ja alhaisuudesta – ei ole johdonmukaisesti opetettu koko kristikunnassa varhaisaikoina: erityisesti syyrialaiskoptilainen harhaoppi ei tunnustanut tuota oppia. Monofysiittien harhaopissa tahdottiin välttää Jumala kärsimystä. Heille syntyi dokeettisia muutoksia inkarnaatio-oppiin.[8]

Kenoosiksessa ilmenee Kristuksen kokema mielivaltainen kärsimys, itsensä alentaminen ja nöyryytys, joka uskovaisen elämässä näkyy myös sosiaalisessa yksinkertaisuudessa ja niukkuudessa. Venäläiset ortodoksiuskovaiset antavat kaiken Jumalalle ja odottavat Jumalaa. Tämä kenoosiksen henki tuomitsee taloudellisen laskelmoinnin.

  

Bysanttilaisessa kristillisessä kenoosis-pyhyyden perinteessä tulee ihanteeksi moraalinen puhtaus, nöyryys ja anteeksianto. Nämä ovat tulleet tärkeäksi osaksi venäläistä sielua. Pyhimyskertomuksissa kenoosis ilmenee pyhien ihmisten lähtönä pois intohimojen ja turhuuksien maailmasta. Se ilmenee uskollisena suhtautumisena Kristuksen evankeliumin käskyihin. Nämä pyhimyskertomukset painottavat rukousta ja paastoa sekä halua pelastua iankaikkiseen elämään.

Venäjän 1100–1700 –vuosisatojen kulttuurissa näkyi halu vanhurskaaseen totuudellisuuteen ja sydämen puhtauteen Jumalan kasvojen edessä. Niin uskovaiset vetäytyivät maallisista haluista. He tahtoivat hengelliseen siveyteen – yksityisyyteen ja hiljaiseen rauhaan, jotta voivat olla yhteydessä Jumalan kanssa.[9][12] Tuo vanha venäläinen hurskausihanne on joutunut paineeseen modernin kapitalistisen maailman menestystarpeiden kanssa, joiden arvon ja haasteet ortodoksisen kirkon täytyy tunnistaa.

Köyhyys, nöyryys ja rakkaus

Venäläinen kenoottinen hurskausihanne tuo esille erityisesti kuvan kärsivästä nöyrästä Vapahtajasta. Venäläinen munkki on ollut historiallisesti ja kulttuurisesti lähempänä Palestiinan muinaista asketismia kuin Egyptin ja Syyrian asketismia. Palestiinalaiset askeetit säilyttivät ”suhteellisuudentajun”, he palvelivat vieraanvaraisesti myös maailmassa lähetystyön hyväksi. Pyhälle Theodosiukselle – Kiovan luostarilaitoksen eräälle perustajalle – kenoottinen idea toteutui köyhyydessä, nöyryydessä ja rakkaudessa. Venäjällä on tällä tavalla säilynyt rinnakkain kenoottinen askeettinen munkki-ihanne ja hyväntekeväisyyden ihanne.[10][12]

Ortodoksinen kenoosis-pyhyyden ihanne on saanut voimakastakin vastarintaa uskosta luopuneiden ja ateistien keskuudessa, joille omistaminen, moraalinen vapaus ja hetkellinen nautiskelu ovat tärkeämpiä puolustettavia ”oikeuksia”. Tällöin on moitittu, että askeettinen ehdottomuus olisi mielisairautta. Munkkien väitetty ”Hengen voima” olisi vain hulluuden varjo. Maailman halveksunta olisikin tavallisten ihmisten kaikkien perusedellytysten torjuntaa. Niin munkkien askeettisuus on tulkittu taistelukeinoksi aistillisuutta vastaan, typeräksi ilmaukseksi halveksia maailmaa ja hylätä tavallisten ihmisten olemassaolo. Tällöin kriitikot ovat kadottaneet venäläisen kenoottisen hurskausihanteen todellisen luonteen, jossa köyhyys, nöyryys ja rakkaus ovat aina yhdessä.

Venäläinen emigranttijournalisti V.P. Fedotov (В.П.Федотов)( (1886-1951) [13][14] tunnisti venäläisen kenoosis-ihanteen Venäjän kansan uskonnollisen tietoisuuden ja kansallisen tietoisuuden piirteeksi, vaikka hän itse tahtoi sijoittaa luovuuden kaiken lähtökohdaksi. Niin hän moitti teoksessaan ”Venäjän uskonnollisuus” («Русская религиозность»), että nöyryytyksen ja Kristuksen kenoosiksen radikaalit toimenpiteet ovat tyhmiä (Fedotov, 52, s. 294). Fedotovin merkillisen kiivasta kriittisyyttä selittää ilmeisemmin hänen psyykkiset traumat 11-vuotiaana, kun hänen isänsä kuoli pitkäperjantaina ja isä oli odottanut ylösnousemusta Kristuksen kanssa, mutta pojan oli kohdattava rajun menetyksen lisäksi pahat vaikutukset perheen taloustilanteeseen. Fedotov kiinnostui marxismista, jonka hän koki vapauttavan lapsenomaisen uskon pelosta ja uskosta yleensäkin.

Yhteenvetona totean, että köyhyyteen joutuminen on antanut minulle mahdollisuuden syventyä ortodoksiseen kenoosis-traditioon, jossa köyhyys ei ole itsessään arvokasta, vaan ainoastaan rakkauden mahdollistajana ja ylellisyydestä luopumisena se on merkityksellinen Kristuksen seuraajille. Jumala on sallinut ja antanut köyhyyden, mikä on ollut varmasti parasta sieluni pelastukselle ja mieleni vapautumiselle "Kremlin kultaisten salien" valhekuvista, vaikka edelleen kadehdin tuollaisia ylellisiä paikka ymmärtäen kuitenkin tyytyä alhaiseen reaaliteettiin. Kenoosis-hurskaus on nimenomaisesti tyhjentymistä ylellisyydestä alhaisuuden hyväksi. Köyhyyteni on tarkoittanut aivan oikeita kovia kokemuksia ja epävarmuuden tunnetta, kun en aina tiedä, miten päivästä ja viikosta selviää taloudellisten velvollisuuksien suhteen.  Nyt olen saanut työkutsunkin "vihamiesteni" kaikista vihamielisistä parjauskirjoitteluista huolimatta, vaikka on sanottava teologian näkökulmasta, että nuo aidosti pahaa tahtovat tyypit ovat koituneet voitokseni, kun olen saanut näin "korkeakoulun" opetella ortodoksista kärsivällisyyttä ja alhaisuutta. Jumalan salliman Paholaisten hyökkäysten kärsimyksissä olen paneutunut käytännössä ortodoksiseen kenoosis-teologiaan! Ennenkaikkea niukkuus on nostanut entistä lähemmäksi ja tärkeämmäksi ne henkilöt, joiden pitäisi olla myös rikkaille kaikkein ensimmäiset ja tärkeimmät, mutta jotka unohtuvat liian usein kiintymyksessämme ylellisyyteen: omat lähimmät ihmiset.

Viitteet

[1] Sergei Sharapov ja Marina Ulybysheva. Ortodoksisuus ja yrittäjyys. 4.1.2013. Сергей Шарапов, Марина Улыбышева. Православие и предпринимательство  Православие.Ru http://www.pravoslavie.ru/smi/58570.htm

[2] Köyhyys – modernisaatioprojektin suurin este. Бедность - главное препятствие на пути модернизации страны. Maailman Venäjän Kansojen neuvoston konferenssi Moskovassa.  http://chelt.ru/2007/5-07/sobor507.html

[3] Арсений ЗАГУЛЯЕВ: Чем Церковь может помочь бедным? Arseni Zagulyaev: Miten kirkko voi auttaa köyhiä? Venäjän ortodoksisen kirkon Hyväntekeväisyys ja sosiaaliset palvelut –jaoston virallinen verkkosivu Diakoniya.ru. Официальный сайтСинодального отдела по церковной благотворительности и социальному служению Русской Православной Церкви. http://old.diaconia.ru/news/chem-tserkov-mozhet-pomoch-bednym/

[4] ЦЕРКОВНАЯ СОЦИАЛЬНАЯ ДЕЯТЕЛЬНОСТЬ БУДЕТ СИСТЕМАТИЗИРОВАНА. 14.8.2012.

 http://www.pravoslavie.ru/smi/55453.htm

[5] Wikipedia: Паисия Величковского. http://ru.wikipedia.org/wiki/%CF%E0%E8%F1%E8%E9_%C2%E5%EB%E8%F7%EA%EE%E2%F1%EA%E8%E9

[6] Pyhän Paisius Velichkovskyn kirjallisia opetuksia. Учение преподобного Паисия Величковского по письменным свидетельствам. 12.6.2009. http://www.psmb.ru/vera-bez-del-mertva/priobshchenie-k-pravoslavnoi-asketicheskoi-tradicii/statja/uchenie-prepodobnogo-paisija-velichkovskogo-po-pismenn/

[7] Wikipedia: С. А. Аверинцев http://ru.wikipedia.org/wiki/%C0%E2%E5%F0%E8%ED%F6%E5%E2_%D1.

[8] Aleksandr Kornilov. Корнилов, Александр Павлович 2004. Учение о о кенозисе на Христианском Востоке в IV-VI веках и его влияние на монофизитское богословие. Научная библиотека диссертаций и авторефератов disserCat Санкт-Петербург.  http://www.dissercat.com/content/uchenie-o-kenozise-na-khristianskom-vostoke-v-iv-vi-vekakh-i-ego-vliyanie-na-monofizitskoe-b#ixzz2lV80hHhe

[9] E.P. Tihonov. Ortodoksisuus Venäjän henkisen kulttuurin lähteenä. Тихонова Е.П. Православие как исток русской духовной культуры. 

http://traditions.org.ru/index.php?option=com_content&view=article&id=34:2010-04-19-06-52-08&catid=8:2010-02-27-17-59-09&Itemid=2

[10] Venäläinen kenoosis. Русский кенотизм http://www.textfighter.org/raznoe/Culture/Article/k_kotorym_russkii_narod_pital_osoboe_pristrastie_iz_za_ih_legendarnogo_russkii_srednego.php

[11] БЛАЖЕННЫЕ И ЮРОДИВЫЕ КАК РЕЛИГИОЗНЫЕ ТИПЫ ДРЕВНЕЙ И СОВРЕМЕННОЙ РУСИ http://student.zoomru.ru/religiya/blazhennye-i-jurodivye-kak-religioznye/130378.1021758.s2.html

[12] Отличительные черты русского менталитета. http://bobych.ru/referat/72/16996/1.html

[13]  Федотов Г. П. Русская религиозность. Часть 2. VI. Преподобный Сергий Радонежский. http://www.odinblago.ru/filosofiya/fedotov/fedotov_russkaya_relig2/7

 

[14]

Гумерова Жанна Анатольевна. Проблема русского национального сознания в творчестве Г.П. Федотова. диссертация ... кандидата исторических наук : 07.00.09 / Гумерова Жанна Анатольевна; [Место защиты: Том. гос. ун-т].- Томск, 2008.- 226 с.: ил. РГБ ОД, 61 09-7/172. http://www.dslib.net/istorio-grafia/problema-russkogo-nacionalnogo-soznanija-v-tvorchestve-g-p-fedotova.html

[15] ОСНОВЫ СОЦИАЛЬНОЙ КОНЦЕПЦИИ Русской Православной Церкви. 12.9.2005.  http://www.patriarchia.ru/db/text/141422

[16] Suomi tänään blogspot 22.11.2013. Arktinen superkaupunki Skolkovo-II, ja muuta Moskovan Risi-konferenssin antia. http://suomitanaan.blogspot.fi/2013/11/arktinen-superkaupunki-skolkovo-ii-ja.html

. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри

GSM+358 40 684 1172

Työtön Teologian tohtori, BBA

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри ): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html